Rakenteelliset ongelmat eivät korjaannu veroja nostamalla

28.06.2020

Lahden kaupungin tilinpäätös vuodelta 2019 oli selvästi tappiollinen ja tämän vuoden luvut tulevat olemaan vielä pahemmat, sillä Korona kurittaa kaupungin tämän vuoden taloutta.

Korona ei ole Lahden talouden ainut ongelma, vaan oikeastaan isompi ongelma on talouden rakenteessa. Talouden rakenteellinen ongelma on nähtävissä vertailtaessa Lahden kaupungin kulujen ja tulojen viime vuosien kehitystä.

Vuonna 2017 tulot laskivat selvästi edellisestä vuodesta. Tulojen lasku oli reilut viisi prosenttia. Tuolloin kaupunki kuitenkin pystyi sopeuttamaan kulunsa alenevaan tulotasoon ja sai vähennettyä kuluja, ja jopa suhteessa tuloja enemmän eli 7,3 prosenttia. Näin ollen vuosikatteella pystyttiin kattamaan poistot täysimääräisesti ja tilikauden tulos oli selvästi positiivinen.

Mitä tapahtui vuonna 2017, muutakin kuin se, että käytiin kunnallisvaalit ja valittiin uusi valtuusto? Näyttää siltä, että vuodesta 2017 lähtien kaupungin kulujen on annettu kasvaa ja saatettu näin kaupungin talous nykyiseen tilaan. Toimintakulut ovat kasvaneet selvästi tuloja nopeammin. Voidaan hyvin laskea, että tällä menolla ensi vuoden jälkeen kaupungin menot ovat noin 20 miljoonaa euroa suuremmat kuin tulot ja vuosikate selvästi negatiivinen.

Mikä toimintakuluissa kasvaa? Toimintakulujen isoimmat kuluerät ovat henkilöstökulut ja palveluiden ostot. Henkilöstökulujen kasvu vuodesta 2017 vuoteen 2019 on ollut 0,8 prosenttia ollen 1,3 miljoonaa euroa, kun taas palvelujen ostot ovat kasvaneet 12,1 prosenttia ja euroissa jopa 54,4 miljoonaa euroa.

Palveluiden ostoissa suurin yksittäinen erä ovat ostot Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymältä, jotka ovat kasvaneet 10,4 prosenttia (36,4 miljoonaa euroa) ja muut palveluiden ostot ovat kasvaneet jopa 18,1 prosenttia (18 miljoonaa euroa).

Hyvinvointiyhtymän vuosittainen noin viiden prosentin kustannusten nousu on kyllä ollut tiedossa, mutta tuo muiden palveluiden ostojen huima kasvu niin prosentuaalisesti kuin absoluuttisina euroina kyllä ihmetyttää ja huolestuttaa.

Vuoden 2017 tilinpäätöskirjassa on maininta, että vuoden 2017 toiminta rakentui Lahden ja Nastolan yhdistymisen yhteydessä päätetylle kaupungin strategialle. Näin jälkikäteen voi todeta, että edellisellä valtuustokaudella valittu strategia oli taloudellisesti tarkastellen toimiva.

Kuntavaalien jälkeen kaupungissa on hyväksytty vuosina 2018-2022 toteutettava toiminnan ja talouden tasapainottamisohjelma, jolla tarkoituksena on vahvistaa kaupungin talouden perustaa. Kuinkakohan hyvin tasapainottamisohjelman toteuttamista on johdettu, kun kaupungin talous ei ole vakautunut vaan pikemminkin horjuu.

Presidentti Koiviston sanoja on tänä keväänä jo useasti siteerattu, niin voinen tehdä samoin ja todeta että "tarttis tehrä jotain", ja mieluiten jotakin muuta kuin vain verojen nostoa. Verojen nostolla tätä rakenteellista ongelmaa ei ratkaista, vaan siirretään eteenpäin.

Ratkaisu ongelmaan on sinänsä helppo, eli sopeutetaan menot tuloihin sekä niiden kasvuun. Toteuttaminen ei kuitenkaan tule olemaan helppoa, sillä se vaatii kaupunginhallitukselta ja valtuustolta poliittista tahtoa sekä taloudellista ajattelua ja johtajuutta.

Marko Varjonen

talousasiantuntija, HHJ-PJ ja varavaltuutettu (kok.).

Marko Varjonen - aluevaaliehdokas
Kaikki oikeudet pidätetään 2025
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita