Päijät-Hämeen terveyspalvelut halutaan sosialisoida

22.07.2020

Viimeistään siitä lähtien, kun Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä ilmoitti etsivänsä ratkaisua avoterveyshuollon palvelujen tuottamiseksi yhteisyrityksessä, sosiaalisessa mediassa ja lehtien mielipidepalstoilla on ollut mitä erilaisimpia kirjoituksia.

Kirjoituksissa kerrotaan kuinka sote-palveluita ollaan yksityistämässä, tekemässä kokonaisvaltaista ulkoistamista ja voittoa tavoitellaan ihmisten terveyden kustannuksella ja voitot lapioidaan veroparatiiseihin.

Tekstejä lukiessa tulee tunne, että olenko lukenut ihan eri tiedotteita ja uutisia, kun olen ymmärtänyt asiat toisella tavalla.

Näin ei kuitenkaan ole, vaan syy tiedon toisenlaiseen ymmärtämiseen löytyy puhtaasta politiikasta ja vasemmistolaisesta ideologiasta. Tästä johtuen kirjoitukset sisältävät värikkäitä ja voimakkaita ilmaisuja sekä asioiden maalailua populistisesti.

Jospa minäkin kokeilisin karrikoida ja kirjoittaa samanlaisella tyylillä. Voisin aloittaa kertomalla, että Päijät-Hämeessä halutaan sosialisoida terveyspalvelut. Useat vasemmistotaustaiset henkilöt ja nyt viimeksi Lahden sosiaalidemokraattisen kunnallisjärjestön edustajisto antamallaan julkilausumalla kannattavat terveyspalveluiden sosialisointia.

Vahvalla sosialisoinnilla halutaan Suomi saada sosialistiseksi maaksi ja siirtyä mm. sosialistisen Venezuelan tielle, jossa romutetaan maatalous ja tuhotaan teollisuustuotanto kansallistamisella eli sosialisoimalla.

Sosialismissa ideologia on tärkeämpää kuin ihmisten terveys. Tämä tuli hyvin esille YLE:n esittämässä "Ruokaa kansalle" -ohjelmasta, jossa kerrottiin kuinka entisessä Neuvostoliitossa (Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto) ideologia syrjäytti tieteen ja kansa sai kärsiä nälkää.

Sosialistiseen populismiin kuuluu, että luodaan mielikuvaa paratiisista, josta hyvänä esimerkkinä 1920-30 luvun Neuvosto-Karjalan työläisten paratiisi. Todellisuus oli kuitenkin ihan toista, kuten hyvin tiedämme.

Sosialismiin siirtyminen tarkoittaa, että verot tulevat vain nousemaan. Lopullinen tavoitehan on 100 % veroaste, sillä sosialismissa työn tuotto halutaan valtiolle, ja mitä kansa rahalla tekisi.

Poliittiset päättäjät ja virkamiehet eli poliittinen eliitti pääsee sitten päättämään tuotannosta ja nauttimaan tulonjaosta, kun kansa samalla elää kurjuudessa. Tällaista sosialistista suuntaako sitä halutaan Lahteen, Päijät-Hämeeseen ja Suomeen?

Viimeistään nyt on aika valita eri suunta ja hypätä ulos siitä sosialistisesta bussista, jota mainostettiin "Meillä taitaa olla sama suunta" -sloganilla, ellei halua Venezualan kohtaloa.

Nyt voi vielä itse tehdä valinnat siitä, mitä haluaa tai minkä uskoo itselle olevan parasta. Täydellisessä sosialismissa se ei enää ole mahdollista, sillä valinnat puolestamme tekee joku muu.

Marko Varjonen

talousasiantuntija, HHJ PJ, Lahden varavaltuutettu (kok.)

Marko Varjonen - aluevaaliehdokas
Kaikki oikeudet pidätetään 2025
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita